Innostun
herkästi, kun kyse on oikeasta haasteesta. Innostun, enkä mielelläni jätä
kesken. Hyvin se tuskin sujuu, sillä en ole missään erityisen taitava tai
lahjakas. Sen sijaan viihdyn epämukavuusalueella keskimääräistä paremmin,
tykkään treenata ja asenteeni kestää vertailun. Vihaan välinpitämättömyyttä ja
epäoikeudenmukaisuutta - ja hyväryhtiset naiset kääntävät pääni. Sydämeni on
sulattanut Länsi-Lontoon ylpeys Chelsea FC. Syntynyt olen armon vuonna 1971.
Ajatus
blogista ehti muhia pitkään. Nyt arkiromantikon pöytälaatikko muuttaa
bittiavaruuteen. Kirjoitan milloin mistäkin, mutta ainakin itse hikoillusta
kestävyysurheilusta ja siihen liittyvistä lieve- ja hyötyilmiöistä. Intohimojani ovat juoksu ja
suunnistus, hiihto ja pyöräily peesaavat.
Suunnistuskipinä
syttyi 2005 Sippu-Jukolassa, missä juoksentelin ristiin rastiin laminoidut
karttamerkit taskussani. Kaiketi liekki olisi matkan varrella sammunut, ellei
Tuomas Tala olisi tehnyt mahdottomasta mahdollisen ja onnistunut
selittämään allekirjoittaneelle korkeuskäyrien merkityksen. Kiitos.
Blogin
syntymisestä kiitän Pauli Formaa
(Paulin blogi), jonka kirjoituksia lukiessani päätin, että minäkin haluan - ja jolle
esittäydyin kädestä pitäen suunnistuksen SM-pitkän finaalissa toiseksi viimeisellä
rastilla Nokian Suoniemellä.
Erityinen kiitos veljelliselle vertaiskahjolleni Marko "Vexi" Virtaselle, joka on aina lähtenyt
mukaani kyseenalaistamatta ideani "järkevyyttä". Pitkät sparrailut sykkeen
mukaisesta harjoittelusta ja juoksutekniikan merkityksestä, uskoni
vahvistus kestävyysurheiluun silloin, kun ajatukseni harhailivat ja Vikes
Special Saariselällä ovat sielujemme ankkurit. Se meidät erottaa, että
Vexi on hiihtänyt Pirkan hiihdon, minä en. (Vielä.)
Ja
viimeisin - vaan
ei todellakaan vähäisin - kiitos Miia Kahilalle, kestävyysurheilun suurimmalle
idolilleni. Miian kisaraporttien
kaunein taideteos viime toukokuun Karhunkierrokselta (Unelmiia Karhunkierros) on nostanut sisälleni suuremman
tunnemyrskyn kuin mikään muu lukemani teksti. Ja innoittanut minut lausumaan, että
juoksen ensi kesänä NUTS Pallaksen 55 kilometriä. Joo, ilmoittautuminen on sisällä. Ja viime tiistain Miian vahva vloggaus sai minut
taas lausumaan: "vähintään kerran elämäni aikana suoritan täyspitkän
triathlonin".
Tuon
täyden triathlonin toteuttamista tosin haittaa se, etten osaa uida. Pysyn pinnalla
ja etenen joo, mutta ei - se ei oikeasti ole uimista. Yritän opetella ja olla
itselleni armollinen unelmani aikataulun kanssa.
Tulen
myös re-blogaamaan alussa jonkin verran, kirjoittamaan siis "tapahtui
aikaisemmin elämässä" -tyylisesti. Paljastan teille jo seuraavan aiheeni:
"Tie Pohjoiseen, eli Tunturisuunnistus 2014". Tribuutti
ikimuistoiselle matkalle, sillä tuolla reissulla kypsyi päätös tästä blogista
ja sen nimestä. Stay tuned.
